The Elvis Concert (USA)
Elviksen kuolemasta tulee 2027 kuluneeksi 50 vuotta. The Elvis Concert vie sinut takaisin aikaan, jolloin kuningas hallitsi esiintymislavoja. Tämän lähemmäksi aitoa Elvis-konserttia et pääse. Laulaja Dwight Icenhower (38) on laajalti tunnustettu maailman yksi parhaimmista Elvis-tribuuttiartisteista. Dwight on voittanut The World’s Best Elvis -tittelin neljästi; jopa Elviksen kanssa työskennelleet tahot ovat olleet hämmästyneitä Dwightin ammattitaidosta. Dwightin esiintymistä voidaan kuvailla sanoilla intohimo ja taito. Hän ei yritäkään olla Elvis vaan tunnustaa, että on olemassa vain yksi Elvis ja hän on vain esikuvalleen kunniaa tekevä fani. The Elvis Concert käsittää myös Elviksen kanssa työskennelleitä muusikoita. Rumpali Bob Lanning esiintyi Elviksen kanssa 70-luvun alussa Las Vegasissa ja on kuultavissa The Wonder of You, See See Rider ja Polk Salad Annie kappaleiden alkuperäisversioissa. Ensi kevään selkeänä kohokohtana on The Imperials – lauluryhmän tenori Jim Murrayn osallistuminen kiertueelle. Jim oli mukana Elviksen comebackin jälkeisillä konserttivuosilla ja hän on nähtävissä vuonna 1970 julkaistulla konserttitallenteella That’s The Way It Is. Elvis rakasti gospel-musiikkia ja useasti konserttien jälkeen Elvis rentoutui laulamalla gospeleita Jim Murrayn kanssa. Ensi keväänä tuomme nuo maagiset hetket näyttämölle: Jim ja Dwight tulevat esittämään yhdessä useita Elviksen suosimia gospelkappaleita kuten How Great Thou Art ja Sweet, Sweet Spirit. Kesto n. 2h 15 min sis väliaika. Pyörätuolipaikat (12 kpl) sijaitsevat rivillä 23. Pyörätuoliasiakkaiden avustajien paikat (12 kpl) sijaitsevat pyörätuolipaikkojen läheisyydessä yläpermannon oikealla ja vasemmalla puolella. Avustajille on varattuina rivillä 22 paikat : 566, 567, 572, 573 ja 591-596 sekä rivillä 23 paikat 621 ja 622. Avustaja voi vapaasti istua mille tahansa näistä paikoista, joka on vapaana. Henkilökunta ohjaa tarvittaessa paikan päällä. Pyörätuoliasiakkaan avustajalippu valittavissa oston seuraavassa vaiheessa. Muiden avustajien liput saatavilla vain lippukaupoissa tai asiakaspalvelun kautta. Avustajan sisäänpääsy on ilmainen ja hänellä tulee olla oma lippu. Esteettömyys: Mikäli saavut tilaisuuteen rollaattorilla, valitsethan paikan permannon oikealta puolelta rivit (1-18) helpottaaksesi saapumistasi. Jokaisella salissa olevalla on oltava oma lippu. Lisätietoja: www.sibeliustalo.fi/ www.sibeliustalo.fi Tilaa väliaikatarjoilut ennakkoon: www.compass.fi
Details
Weitere Veranstaltungen in Lahti · Mehr Klassik & Jazz in Lahti
Empfohlene Veranstaltungen
DEEP PURPLE
Deep Purple kommer till Stockholm och Göteborg nästa höst! Med en av världens största låtar "Smoke on the Water", över…
Mauro Astolfi The Sleeping Queen
The Sleeping Queen, coreografia e regia di Mauro Astolfi, reinventa La Bella Addormentata nel Bosco spostandone il centro dalla principessa…
(Vilnius) Teatrine komedija ”KAIP NORS IŠSISUKSIME!”
Nepriklausomas Europos teatras „The Chaika“ pristato:Beviltiškų situacijų komedija„KAIP NORS IŠSISUKSIME!“ („КАК-НИБУДЬ ВЫКРУТИМСЯ!“)Spalio 17 d. - VILNIUS,…


