Roger Waters Presents LEGACY – A Pink Floyd Show
Roger Waters vastaa esityksen suunnittelusta ja tuotannosta, mutta ei ole itse mukana kiertueella. Lavalle nousevat sen sijaan hänen poikansa Harry Waters ja tämän yhtye, jotka tuovat Roger Watersin musiikin ja perinnön yleisön koettavaksi. LEGACY juhlistaa Pink Floydin kultakauden (1971–1979) musiikkia ja visuaalista maailmaa. Konserteissa kuullaan kappaleita yhtyeen suosituimmilta albumeilta, kuten The Dark Side of the Moon, Wish You Were Here, Animals ja The Wall, kymmenhenkisen livebändin esittämänä. Roger Watersin tiimin luoma uusi lavaesitys sisältää Pink Floydin tuotannosta inspiraationsa saaneita uusia kuvia sekä historiallista visuaalista materiaalia, jonka Roger itse loi toimiessaan Pink Floydin luovana voimana. Koko komeus esitetään korkearesoluutioisilla LED-videonäytöillä. Pitkän linjan kiertuemuusikko, pianisti ja säveltäjä Harry Waters toimii shown musiikillisena johtajana ja soittaa yhtyeessä Hammond B3 -urkuja ja pianoa sekä laulaa. Hän on esiintynyt isänsä rinnalla yli 15 vuoden ajan tämän merkittävillä kiertueilla, muun muassa 2000-luvun alun The Dark Side of the Moon – ja The Wall -kiertueilla sekä vuoden 2016 Desert Trip -konserteissa. Hänen yhteytensä Pink Floydin musiikkiin ulottuu vielä kauemmas: lapsena hän lauloi The Wall -albumilla kappaleessa Goodbye Blue Sky ja näki albumiin perustuneen alkuperäisen lavatuotannon jo nuorena. Harry Watersille LEGACY on uusi luku hänen vuosikymmeniä kestäneessä musiikillisessa yhteistyössään isänsä kanssa. LEGACYssa tavoitteena on esittää Pink Floydin musiikki mahdollisimman lähellä alkuperäisiä levytyksiä. Harry Watersin ja rumpali Graham Broadin yhdessä rakentama yli kaksituntinen konserttikokonaisuus kulkee läpi yhtyeen kultakauden tuotannon. Harry Watersin mukaan tarkoituksena on paitsi soittaa musiikki mahdollisimman autenttisesti myös tuoda yleisö uudelleen niiden ajatusten ja teemojen äärelle, jotka ovat tehneet kappaleista merkityksellisiä niin monille. Kymmenhenkisen yhtyeen muusikoilla on vuosikymmenten kokemus Pink Floydin musiikin esittämisestä. Solisti Clifton David Broadbridge löytyi Roger ja Harry Watersin järjestämän verkkopohjaisen haun kautta. Poikkeuksellista kansainvälistä kiinnostusta herättänyt haku poiki yli 3 000 koelaulunäytettä, jotka Harry kuunteli henkilökohtaisesti ennen valinnan tekemistä. Kanadasta kotoisin oleva ja nykyään Nashvillessä asuva Broadbridge on taitava laulaja, joka varmisti paikkansa yhtyeessä käytyään henkilökohtaisessa koelaulussa Harry Watersin kanssa. Harry Watersin (Hammond B3-urut, piano, laulu) ja Graham Broadin (rummut) lisäksi yhtyeessä soittavat Edo Scordo (kitara, laulu), Antonello Pudva (kitara),Eva Avila (taustalaulu), Genevieve Little (taustalaulu), Dahniel Knight(basso, taustalaulu), Ryan Saranich (saksofoni, lyömäsoittimet, kitara, koskettimet) ja Matt Riddle (koskettimet). LEGACY — A Pink Floyd Show -kiertueen odotetaan sisältävän yli 100 esitystä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa vuonna 2027. ROGER WATERS Roger Waters on englantilainen muusikko, lauluntekijä, sanoittaja ja säveltäjä. Hän oli perustamassa Pink Floydia vuonna 1965 ja toimi yhtyeen pääasiallisena sanoittajana ja lauluntekijänä, toisena laulajana sekä yhtyeen taiteellisena johtajana vuoteen 1985 asti. Waters oli keskeisesti mukana luomassa yhtyeen tunnetuimpia albumeita, kuten The Dark Side of the Moon, Wish You Were Here, Animals ja The Wall. Pink Floydista lähdettyään Waters on tehnyt menestyksekkään soolouran ja julkaissut muun muassa albumit The Pros and Cons of Hitch Hiking (1984), Radio K.A.O.S. (1987), Amused to Death (1992), Is This the Life We Really Want? (2017) ja Dark Side of the Moon Redux (2023). Waters tunnetaan myös näyttävistä live-esityksistään, joissa musiikki yhdistyy laajoihin lavarakennelmiin, visuaaliseen materiaaliin, valaistukseen, videoprojisointeihin ja teatterillisiin elementteihin. Hänen tunnettuja kiertuetuotantojaan ovat muun muassa The Wall, In the Flesh, The Dark Side of the Moon Live, Us + Them ja This Is Not a Drill. PINK FLOYD Pink Floyd on myynyt virallisen yhtye-elämäkerran mukaan maailmanlaajuisesti yli 250 miljoonaa albumia. The Dark Side of the Moon ja The Wall on molemmat nimetty GRAMMY Hall of Fameen. Yhtyeen vuonna 1965 alkaneen uran musiikki tavoittaa edelleen valtavan kansainvälisen yleisön. Elokuussa 2026 Pink Floydilla oli Spotifyssa noin 28,4 miljoonaa kuukausittaista kuuntelijaa. KONSERTTI: ROGER WATERS PRESENTS LEGACY — A Pink Floyd Show PERFORMED BY THE HARRY WATERS BAND Ti 25.5.2027 Veikkaus Arena, Helsinki Ovet klo 18.30 , ikäraja S LIPUT: Myyntiin perjantaina 9.10. klo 11 Ticketmasterissa Liput palvelumaksuineen alkaen 74,90 € + tilauskulut alk. 2 € Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ke 7.10. klo 11:00 — pe 9.10. klo 10.00 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa?www.priceless.com/music My Live Nation -ennakkomyynti: to 8.10. klo 11:00 — pe 9.10. klo 10:00 rekisteröityneille jäsenille. Rekisteröidy osoitteessa:?livenation.fi/register
Détails
Plus d’événements à Helsinki · Plus de Classique et jazz à Helsinki
Événements recommandés
Roger Waters Presents LEGACY – A Pink Floyd | Premium aitiolippu
Veikkaus Arenan aitio on ylellinen 10 hengen aitio, johon Premium-lippuja myydään yksittäisinä paikkoina - täydellinen valinta, kun haluat nauttia tapahtumasta…
Roger Waters Presents LEGACY – A Pink Floyd Show | Legazy Seat -lippu
Legazy Seat --lippu on valintasi, kun haluat tapahtumaelämykseltäsi enemmän kuin pelkän paikan katsomossa. Legazy Seat --lippu on kokonaisuus, jossa yhdistyvät…
Weezer
WEEZER PALAA SUOMEEN LÄHES 26 VUODEN TAUON JÄLKEEN - KONSERTTI VEIKKAUS ARENALLA KESÄKUUSSA 2027 Yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockin jättiläinen Weezer palaa…



Commentaires
Pas encore de commentaires. Soyez le premier à donner votre avis.