HUORA + LÄHIÖBOTOX

0 7
残り142日9時間 Ankkurikatu 7, 15140, Lahti, Suomi 指定なし
HUORA + LÄHIÖBOTOX - イベント画像 1
HUORA + LÄHIÖBOTOX - イベント画像 2
HUORA + LÄHIÖBOTOX - イベント画像 3

HUORA JA LÄHIÖBOTOX YHTEISKIERTUEELLE ALKUVUODESTA 2027

Punkrock-yhtye Huora ja räppiä heviriffeihin yhdistelevä Lähiöbotox lähtevät kymmenen keikkaa käsittävälle yhteiskiertueelle alkuvuodesta 2027. Lauantaina 20. helmikuuta Turun Teatrosta käynnistyvällä kiertueella juhlistetaan molempien yhtyeiden alkuvuodesta ilmestyviä uusia albumeita, ja jokaisena iltana kuullaan kummaltakin bändiltä täysimittainen keikka. Aiemmin julkistettu Helsingin Tavastian keikka perjantaina 26. helmikuuta myytiin nopeasti loppuun, ja suuren kysynnän vuoksi yhtyeet esiintyvät Tavastialla myös seuraavana iltana, lauantaina 27. helmikuuta. Yhteiskiertueen ennakkoliput tulevat myyntiin keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa keskiviikkona 28. lokakuuta klo 9.

Räyhäkkäästi riffittelevä ja kantaaottava Huora on yksi maamme energisimmistä livebändeistä. Bändin edellinen albumi “Neljä Huolenaikaa” nousi listojen kärkikahinoihin ja sai kevään 2025 Emma-gaalassa peräti kolme Emma-ehdokkuutta. Yhtye odottaa alkavaa kiertuetta malttamattomana:

”Musiikin tekeminen on parasta mitä voi aikuisena ystävien kesken tehdä. Ja ryyppääminen. Ja keikkabussissa ryyppääminen. Ja Lähiöbotoxin kanssa ryyp… Me ja Botoxit päästään pitkästä aikaa soittamaan teille ne biisit, jotka jo osaatte, sekä ne uudet rallit, joita ollaan molemmat väsätty. Lämpimästi tervetuloa moshaamaan huolet helvettiin, luvassa on alkuvuoden kovimmat bileet!

Kiertueen toisena kärkinimenä nähtävä Lähiöbotox tunnetaan niin ikään hurjasta live-energiastaan. Yhtyeen nousua on siivittänyt ahkeran keikkailun ohella Ylen kanavilla ensi-iltansa saanut African Metal Tour -dokumenttisarja. Räpin ja metallin raja-aitoja kaatava bändi on huomioitu myös Emma-ehdokkuuksilla sekä Vuoden metalli -palkinnolla vuoden 2025 Indie Awards -gaalassa.

Aikataulu:
19:00 ovet
20:00 Lähiöbotox
21:30 Huora

Tapahtuman kesto 2,5h

Ikärajaton keikka, erikseen rajattu anniskelualue.

Avustajat sisään veloituksetta. Avustajalla oltava oma lippu. Varaudu esittämään avustajakortti.

Lisätietoja:
sibeliustalo.fi/finlandia-klubi/
www.sibeliustalo.fi/

詳細

終了日: 2027-03-25
時刻: 20:00
チケット販売ページへの直リンク: ticketmaster.fi
ウェブサイト: ticketmaster.fi
イベント会場: FINLANDIA-KLUBI, Sibeliustalo

Lahtiのその他のイベント · Lahtiのその他のクラシック&ジャズ

コメント

まだコメントはありません。最初の感想を投稿しましょう。

コメントを書く

おすすめイベント