EVA & MANU- BACK FOR THE HOLIDAYS

剩余 37 天 2 小时 Hallituskatu 11, 90100, Oulu, Suomi 未指定
EVA & MANU- BACK FOR THE HOLIDAYS - 活动图片 1
EVA & MANU- BACK FOR THE HOLIDAYS - 活动图片 2
EVA & MANU- BACK FOR THE HOLIDAYS - 活动图片 3

Rakastettu suomalais-ranskalainen duo Eva&Manu palaa keikkalavoille vuoden 2026 lopussa!
Arvostettu suosikki-yhtye on tunnettu mm. Feet in the Water,Cinnamon Hearts sekä There is nobody like you -kappaleista, sekä valovoimaisesta ulosannistaan. Yhtye lopetti yli kymmenen vuotta kestäneen, monivivahteisen ja tyylikkään uransa Helsingin Savoy-teatteriin vuonna 2022. Tänä vuonna duo palaa tekemään hyvin erityisen joulukiertueen läpi Suomen. Konserteissa kuullaan kappaleita ja tarinoita Eva & Manun kaikilta albumeilta sekä duon valikoimia joululauluja. Aktiiviaikana tehdyistä joulukonserteista on tullut yhtyeen faneille jo perinne, jonka myötä paluukiertue joulukuun pimeään aikaan tuntuu juuri oikealta.
Eva Louhivuoren ja Manu Laudicin tarina sai alkunsa monien sattumien kautta Bostonissa vuonna 2009 heidän opiskellessaan Berklee College of Musicissa. Kaksi eri puolilta Eurooppaa tullutta muusikkoa löysivät nopeasti yhteisen sävelen. Mielenkiintoisen uransa aikana bändi ehti julkaista kolme albumia ja tehdä lukuisia unohtumattomia konsertteja ympäri maailman.

RioPlus-lippu sisältää:
– Esitysliput valitsemaanne näytökseen
– Varatut, vierekkäiset paikat seurueelleenne
– Eteispalvelumaksun
– Tapaslautanen (leikkeet, juustot, kasvikset)
Plus-lipun hinta on 60 euroa henkilöltä ja niitä myydään RioLiven lipunmyynnissä.
Jäikö jokin mietityttämään? Ota yhteyttä myyntipalveluumme ja räätälöidään teille sopiva paketti!
Tarjoilujen ennakkomyynti: p. 040 838 4808 julia@riolive.fi

详情

结束日期: 2026-12-10
时间: 20:00
门票销售直达链接: ticketmaster.fi
活动场地: RioLive

Oulu的更多活动 · Oulu的更多喜剧

评论

还没有评论。来做第一个分享看法的人吧。

写评论

推荐活动