Paleface ja Laulava unioni
Ralleja Amerikan raiteilta ja työmailta. * Ruokaile ennen keikkaa. Katso Kerubin À la carten menu täältä, varaa pöytä täältä. *…
Discover concerts, festivals, theatre, exhibitions, sports and family activities in Joensuu. Browse curated listings updated daily. 9 events listed now.
Ralleja Amerikan raiteilta ja työmailta. * Ruokaile ennen keikkaa. Katso Kerubin À la carten menu täältä, varaa pöytä täältä. *…
Valloittavan moniulotteinen live-show on aivan alusta asti ollut Semmareiden tavaramerkki. Dosetit sekasin -kiertueella päästään maistelemaan jälleen upouusia…
Pauli Hanhiniemen Perunateatteri syyskiertueelle, jossa mukana myös Joensuu ja Kerubi. Viime vuonna menestyksekkään paluun tehnyt Pauli Hanhiniemen…
Yonan erityislaatuinen ja intiimi Kadonneet helmet -kiertue saapuu Joensuun Kerubiin 13. marraskuuta! Kymmenettä sooloalbumiaan valmisteleva Yona suuntaa…
2000-luvun tärkeimpiin suomenkielisen rock-musiikin soihdunkantajiin kuuluva Happoradio julkaisee yhdeksännen pitkäsoittonsa Me tarvitsemme toisiamme 18.…
Kahdella legendaarisella Hurriganes-kitaristilla varustettu Black Devils feat. Ile Kallio & Janne Louhivuori esiintyy Joensuun Kerubissa lauantaina 21.…
Litku Klemetti julkaisee syksyllä rokkilevyn Sata pahaa poikaa ja suuntaa rokkikiertueelle. Ensimmäinen maistiainen albumilta on nyt julkaistu riffijyrä…
Lokakuussa ilmestyvä Resodance-albumi tuo Turmion Kätilöt Suomen keikkalavoille, ja myös meille Kerubille lauantaina 5.12. Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 2.9.…
Peer Günt viettää 50-vuotisjuhlavuottaan! Yhtye ponkaisi menestykseen 80-luvulla Rockin SM-kilpailuissa, joissa kilpailivat samana vuonna Peer Güntin lisäksi…
Discover concerts, festivals, theatre, exhibitions, sports and family activities in Joensuu. Browse curated listings updated daily. 9 events listed now.
Filter by category, date or price to find events for tonight, this weekend or later — use the filters above to narrow results quickly.
Save this page and return often — new events in Joensuu are added regularly so you never miss out.